Tämä jalasjärveläisen Juustoportin projekti on julkisten tilojen puolella ollut omassa mittakaavassani suurin ja ehkä opettavaisin. Julkisia kohteita suunnitellessa pitää muistaa ottaa monia sellaisia asioita huomioon, joita ei välttämättä normaaleissa kotikohteissa tarvitse miettiä. Esimerkiksi materiaalien pitää olla ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne kestävät julkisten tilojen käytön asettamat vaatimukset.
Asiakkaani toivoivat edustavia ja viihtyisiä toimitiloja, jotka kertoisivat myös yrityksen arvostuksesta asiakkaitaan ja työntekijöitään kohtaan. Vastaanotto- ja asiakastilat sekä työ- ja neuvottelutilat uusittiin kaikki, neliöitä näissä oli kaikkiaan lähes 600.
Aitoa ja kodikasta
Juustoporttihan tunnetaan taidokkaana maitotuotteiden valmistajana, joten minulle suunnittelijana tuli ensimmäisenä sisustuksen avainsanana mieleen maito, ja totta kai siitä tuotettu herkku – juusto. Muita tärkeitä lähtökohtia olivat kodikkuus, lämpö, toimivuus, tyylikkyys, laatu, persoonallisuus, nykyaikaisuus – silti perinteitä ja yrityksen historiaa kunnioittaen.
Tilat olivat ensimmäisellä suunnittelutapaamisella melko askeettiset ja riisutut. Seinärakenteita oli kaadettu ja materiaaleja purettu eri kohdista. Kaikki alkoi siis aivan puhtaalta pöydältä. Haastattelin ensin asiakkaitteni ja henkilökunnan toiveita ja tarpeita, jotta projekti lähtisi alusta asti oikeaan suuntaan.
Projektissa meni aluksi paljon aikaa tilasijoitteluun, ja kysymyksiä riitti. Mietimme minne ja miten noin 15 henkilön toimisto ja neuvottelutilat sijoitettaisiin? Miten saisimme vastaanottoaulan houkuttelevaksi? Mitä asioita vaaditaan vastaanottotiskiltä, jotta se olisi myös ulkonäöllisesti toimiva? Miltä sisääntuloaulan pitäisi näyttää, jotta se olisi yrityksen brändin mukainen ja asiakkaat tuntisivat olonsa tervetulleiksi? Mitkä asiat toimistotiloissa helpottaisivat koko henkilökunnan työskentelyä?
Monipuolinen ja onnistunut
Asiakkaani halusi minulta kokonaisvaltaisen suunnitelman, joten siirryin tilasijoittelusta miettimään toimivia pintamateriaaleja ja valaistusta eri tiloihin. Tehtävääni kuului myös palaveri- ja toimistotilojen lasioviprofiilien ja kalustuksen suunnittelu tekstiileineen.
Sisustukseen haluttiin tuoda töiden keskelle kodikkuutta ja pieni ripaus glamouria. Niinpä sisustimme ylellisen kirjasto- ja palaveritilan, jossa henkilökunta voisi yhdessä tai asiakkaan kanssa pitää pieniä rauhallisia neuvottelu- ja keskusteluhetkiä. Tähän tilaan olisi myös mukava tulla ja istahtaa hetkeksi hektisen päivän jälkeen. Mielestäni onnistuimme tässä tilassa erityisen hyvin; kokonaisuudesta tuli ylellinen, mutta samalla kutsuvan rauhallinen.
Olen saanut projektista ihanaa palautetta asiakkailtani ja yrityksen henkilökunnalta. He ovat kertoneet, että myös heidän yhteistyökumppaninsa ja asiakkaansa ovat olleet tyytyväisiä, kansainväliset asiakkaat mukaan lukien. Lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin oli toivottu. Tästä onkin ollut hyvä jatkaa hyvin alkanutta yhteistyötä. Ja näiltä asiakkailtahan ei ideoita puutu!